Italialaisen Paolo Genovesen elokuva on tekosyvällinen fantasia ihmisistä itsemurhan partaalla.
Fly Me to the Moon on notkea romanttinen komedia Apollo 11 -kuulennon kulissien takaa.
Yhdysvallat pelasi ensimmäisen harjoitusottelunsa.
Twister-elokuvan myöhäinen jatko-osa väistelee vakavien sääilmiöiden todennäköisiä syitä
Uusnatsit järjestivät White Boy Summer Fest -tapahtuman Ruoveden kunnan leirikeskuksessa, kertoo kansainvälinen tutkiva Bellingcat-ryhmä.
Epäilty on asianajajan mukaan sinänsä myöntänyt epäillyn teon.
Koirien jalostuksessa on vahvistettu ominaisuuksia, jotka saavat ne pärjäämään niille suunnitellussa tehtävässä parhaiten, tutkija sanoo. Pitbulleilla vahvistettava ominaisuus on ollut aggressiivisuus.
Kansanedustajat ovat joutunut perumaan esimerkiksi perheen kanssa sovittuja lomamatkojaan ”käännytyslain” käsittelyn venymisen vuoksi.
Viikin CoolheadLIVE-tapahtumasarjan epäonnistunut alku oikeastaan puki lavalla esitettyä hardcore-punkia ja thrash metalia, kirjoittaa toimittaja Vesa Rantama.
Sosiaaliturvaministeri Grahn-Laasosen mukaan apteekkimyynti täydentää hyvinvointialueiden rokotuksia.
HS-testissä maistettiin edullisimpia, keskihintaisia ja kalleimpia vaniljajäätelöitä.
Tanskalaisen kouluratsastajan Carina Krüthin tapa käsitellä hevosta aiheutti tutkinnan.
Bikeriders on osin tunnelmoiva draama moottoripyöräkerhon ja 1960-luvun viattomuuden lopusta. Tarinaa vaivaa pätkittäisyys ja imun puute.