Kristiina Halonen tunnetaan siitä, että hän sanoo mitä mieleen juolahtaa. EM-kisoissa säväyttäneen aitajuoksijan uraa tarkemmin seuranneet tietävät Halosen taistelleen läpi lukuisten ongelmien. Nyt hän kertoo, ettei ole nauttinut urheilusta moneen vuoteen.
Kesäyönä Helsingin metsissä, puistoissa ja merenrannoilla sadat nuoret tanssivat hikipäissään aamuun asti. HS löysi kolmet underground-reivit, joista viimeisten sijainti oli erityisen salainen.
Harri Heliövaaran lapsuudenkaveri ja tennisystävä Roope Kailaheimo pitää ystävänsä etenemistä Wimbledonin finaaliin monella tapaa sykähdyttävänä.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi naisen kolmen hoitolapsen pahoinpitelyistä.
Ohjaaja-näyttelijä Kevin Costnerin massiivinen Horizon-länkkäri ei ole menestynyt teattereissa, ja saagan jatko killuu vaakalaudalla. Kannattaa kiiruhtaa, jos tahtoo nähdä perinteisen komeaa westerniä valkokankaalla, kirjoittaa kulttuuritoimittaja Mikko-Pekka Heikkinen.
Äänestystä edeltävään keskusteluun osallistuivat lähinnä käännytyslain vastustajat. Tulehtunutta ilmapiiriä kommentoitiin useissa puheenvuoroissa.
Suomessa pantiin vireille kesäkuussa 252 konkurssia, selviää Tilastokeskuksen tuoreista tilastoista. Konkurssihakemusten määrä on kasvanut Suomessa jo yli kahden vuoden ajan.
Törkeästä lapsikaappauksesta ja törkeästä vapaudenriistosta epäillyt luovutettiin Suomeen torstaina Norjasta.
Unkarilaisasiantuntijan mukaan Orbán uskoo Kiinan ja Venäjän johtaman autoritaarisen blokin syrjäyttävän demokraattisen lännen.
Tutkinnanjohtaja Jyrki Kallio kutsuu esitutkintaa poikkeukselliseksi.
Seinessä on tarkoitus kilpailla uinnin avovesilajit ja triathlonin uintiosuus.
Eduskunta hyväksyi kiistellyn poikkeuslain perjantaina. Lain ongelmia olisi vastuutonta alkaa testata käytännössä.
EU-komissio kertoi perjantaina alustavista havainnoista, jonka mukaan Elon Muskin omistama viestipalvelu X rikkoo EU:n digipalvelusäädöstä.