Palossa ei syntynyt henkilövahinkoja.
Tämän kesän festarikokemukset ovat osoittaneet, ettei artistin statuksesta ole apua, jos esiintyjä ei vastaa yleisön hauskanpidon tarpeeseen, kirjoittaa toimittaja Aleksi Kinnunen.
EK:n Timo Vuori uskoo, että suomalaisyritykset pärjäävät Yhdysvaltain markkinoilla riippumatta siitä kumpi ehdokkaista voittaa.
Newhart kuoli kotonaan Kaliformiassa sairastelun jälkeen.
Mellakoivat ihmiset ovat vallanneet kadut Pohjois-Englannin kaupungissa Leedsissä. Poliisi koittaa saada hallintaan satojen ihmisten mellakoinnit Pohjois-Englannin Leedsissä. West Yorkshireen kuuluvassa kaupungissa poliisin saama tehtävä lasten ja ”joidenkin työntekijöiden” häirinnästä eskaloitui iltapäivän jälkeen kaaokseksi. Paikalla on kymmeniä poliiseja ja mellakkapoliiseja. Mellakat ovat pahimmillaan Leedsin Harehillsin asuinalueella. Harehills sijaitsee Leedsin pohjoisosassa.
Ensi vuonna suoratoistojätti aikoo lopettaa tilaajamääriensä säännöllisen raportoimisen.
OINAS 21.3.–20.4. Aseta tänään toisten tarpeet omiesi edelle ja tee jotain epäitsekästä. Tulet huomaamaan, ettet itsekään jää osattomaksi, sillä pääset nauttimaan hyvästä mielestä. HÄRKÄ 21.4.–21.5. Pidä tekemisesi pieninä ja kiinnitä huomiosi asioihin, jotka ovat lähellä ja konkreettisia ja joihin voit omilla toimillasi vaikuttaa. Se lisää turvallisuudentunnettasi.
Sosiaali- ja terveysministeriön mielestä säästöt pitäisi hakea sairaaloista, alueiden yhdistämisestä ja omalääkärimallista. Hallitus on ollut eri mieltä.
Lasten tiedekysymyksissä pohditaan myös, tuleeko ulkomaisesta omenasta kotimainen, kun se kasvaa Suomessa.
Immersiivinen taide kietoo katsojansa liikkuvien kuvien keskelle. Moni tuntee Amos Rexissäkin esiintyneen Teamlabin, mutta myös Suomessa osataan upottavat projisoinnit.
Ihmiset peräsivät herkästi kunniaansa oikeudessa 1800-luvulla, koska agraariyhteiskunnassa muiden arvostuksella oli valtava merkitys. Somen aikakausi on palauttanut kunnianloukkaukset käräjille. Varkaudet taas lisääntyvät, kun suomalaiset vaurastuvat, ja keskiolutlain jälkeen ryöpsähtivät pahoinpitelyt.
Matkailuohjelma Madventures teki toimittaja Riku Rantalasta valtakunnan julkkiksen.
Siltaurakka on kääntynyt loppusuoralle, sillä töitä on tehty liki kolme vuotta ja valmista on puolentoista vuoden kuluttua.
Veikko Seppälä 1929–2024
”Ainoa keino päästä ammattilaiseksi”
Emme tarvitse byrokratiaa, joka tuottaa byrokratiaa.
Monen lämpöpumpputoimijan laskelmat kestävät kriittisen tarkastelun ja arvioinnin, osan taas eivät.
Britannian uusi hallitus haluaa profiloitua aikuisena ja vakaana. Linja vetoaa muihinkin kuin työväenpuolueen äänestäjiin, kirjoittaa HS:n Lontoon-kirjeenvaihtaja Annamari Sipilä.