HS:n tiedot | Fortum yritti kaapata vallan Suomen suurimmassa vesivoimayhtiössä
Fortum yritti ostaa Kemijoki oy:n osakkeet valtiolta viime hallituskaudella. Kaupan avulla Fortum olisi saanut määräysvallan Suomen suurimmassa vesivoiman tuottajassa.
Fortum yritti ostaa Kemijoki oy:n osakkeet valtiolta viime hallituskaudella. Kaupan avulla Fortum olisi saanut määräysvallan Suomen suurimmassa vesivoiman tuottajassa.
Mustien, latinojen, muslimien ja arabitaustaisten parissa tehdyt kyselyt näyttävät huolestuttavilta Kamala Harrisin näkökulmasta, kirjoittaa HS:n ulkomaantoimittaja Pekka Mykkänen.
Lopetuspäätös ei liity Lähi-idän tilanteeseen, toteaa ulkoministeriö.
Virtanen eteni ensimmäistä kertaa ATP-turnauksessa toiselle kierrokselle. Virtasen voittama Fabio Fognini on ollut miesten kaksinpelin maailmanlistalla parhaimmillaan yhdeksäntenä.
Nathan MacKinnon ei ollut alunperin kuullut koko kiistasta.
Satojatuhansia nuoria tavoittaneen Suosikin tarina on lehteä suurempi, mutta Kultaturbo-kirjassa se saa elää vain mielikuvissa.
Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen lupaa selvittää palautuskeskusten perustamista EU:n rajojen ulkopuolelle.
Innes-Stubb on aiemminkin esitellyt kotimaista muotia valtiovierailuilla.
Kaksi YK-komiteaa katsoo Suomen loukanneen saamelaisten oikeuksia kulttuuriin ja maahan.
Venäjän viranomaiset ovat kohahtaneet Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Charly Salonius-Pasternakin diplomaattiautojen vahingoittamista koskevasta kirjoittelusta sosiaalisessa mediassa.
Kylian Mbappé vieraili viikonloppuna Tukholmassa.
Pelaaja hyllytettiin turnauksesta.
Poliisi ei tarkentanut tiedotteessa, onko Espoon Henttaan henkirikoksessa käytetty metsästyshaulikko luvallinen Suomessa.
Jos suru yksin oikeuttaisi palkalliseen vapaaseen, kuka surun mittaisi?