Pori | 15-vuotiasta silmien väliin ampunut väittää ampuneensa vahingossa – ”Leijui” ja leikki aseella
15-vuotiasta ammuttiin viime uutena vuotena otsaan porilaisessa yksityisasunnossa. Taposta tuomittu kertoo luulleensa revolverin olleen tyhjä.
15-vuotiasta ammuttiin viime uutena vuotena otsaan porilaisessa yksityisasunnossa. Taposta tuomittu kertoo luulleensa revolverin olleen tyhjä.
Sanojen alkuperää luodattiin tutkimalla myös sanattomia kiljahduksia ja karjahduksia.
Josephine Bornebusch näyttelee draamaelokuvassa uupunutta perheenäitiä niin taitavasti, että katsojan on vaikea olla samaistumatta.
Carljohan Eriksson liittyy maajoukkueen vahvuuteen.
Perinteisen muodollisen ja asemaan perustuvan vallan rinnalla muut vallan ilmenemismuodot saavat yhä enemmän sijaa työelämässä.
Kohtuuhintainen korealainen sähköauto tuli Suomeen. Pikatestasimme auton, joka saa pian kovan haastajan.
Kaksi henkilöä loukkaantui onnettomuudessa lievästi.
Sisäministeri Mari Rantanen (ps) kiistää Iltalehdelle yhä, että pakolaisten valinnassa olisi suosittu ketään uskonnon perusteella.
Protestoijat vastustivat Abhasiassa investointisopimusta, joka heidän mukaansa antaisi venäläisille vapaat kädet kiinteistömarkkinoilla.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Irtisanomiset ovat osa Pirkanmaalla lokakuussa päättyneitä yt-neuvotteluita.
Valtter Virtanen jäi lyhytohjelman viimeiseksi. Makar Suntsev oli tyytyväinen lyhytohjelmaansa esityksellisesti, mutta teknisesti luisteluun jäi parannettavaa.
Erakkovaltio on voinut saada teknistä tietotaitoa aseteollisuudelleen Venäjältä.
HIFK:n urheilujohtaja Janne Pesonen on tyytyväinen joukkueensa alkukauteen. SM-liigan kärkijoukkueen menestys henkilöityy kolmeen konkariin.
Oscar-gaala pidetään 3. maaliskuuta yöllä Suomen aikaa Los Angelesissa.