Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa erityistä työtä aiheuttavat lait vammaispalveluista ja hedelmöityshoidoista.
Raskaudenkeskeytys hoituu monien kohdalla jatkossa ilman aiemmin pakollisia tutkimuksia. Professorin mukaan keskeytyspotilaita voidaan hoitaa entistä joustavammin, mutta miten keskeytys ilman tutkimuksia vaikuttaa raskaana olevan terveyteen?
Georgialaiset vastustavat Georgian hallituksen päätöstä lykätä jäsenyysneuvotteluja EU:n kanssa.
Ruotsissa on epäillysti tapahtunut viime kuukausien aikana useita vesilaitoksiin kohdistuneita rikoksia.
Joe Biden on aiemmin todennut, ettei aio käyttää asemaansa poikansa armahtamiseen. Hunter Biden, 54, tunnusti syyskuussa syyllistyneensä verorikkomuksiin.
Guardianin mukaan 20-vuotias mies oli viettämässä perhelomaa Turkin Antalyassa.
Pahimmillaan lunta on satanut Yhdysvaltojen osavaltioissa jopa puolitoista metriä.
Suomen Luonto valitsi viime vuonna valtion tukemat maakuntalennot vuoden turhakkeeksi. Ovatko ne turhia? Kysyimme sitä matkustajilta Kokkola-Pietarsaaren lentokentällä.
Kalasatamassa on kolmen tien risteys, josta ei ota selvää insinöörikään. Vai ottaako sittenkin? Veimme Helsingin kaupungin liikenneinsinööri Riikka Österlundin pyöräilemään risteyksen, joka on HS:n lukijoiden mielestä ”ihan järkyttävä sekasotku”.
Puukottaja tunnusti rasistisen motiivin heti teon jälkeen. Miksi peruskoulusta juuri päässyt poika radikalisoitui?
Ihmisten pulina on eläimistä pelottavampaa kuin mönkijän pärinä, selvisi tutkimuksessa.
Santeri Virtanen 25, on pelannut vahvan syyskauden Kiekko-Espoossa. Elämä hymyilee myös kaukalon ulkopuolella.
Kaikkia perinteitä ei pidä kyseenalaistaa.
Länsi uskoi pakotteiden romahduttavan Venäjän, mutta näin ei käynytkään. Romahdus on silti tulossa. Mitä pidempään sotatalous Venäjällä jyllää, sitä pahemmin varsinainen talous rapistuu.
Asuntojen kysynnän ja tarjonnan epäsuhtaa tulee ratkoa eri lääkkein kasvukeskuksissa ja väestöä menettävillä alueilla.
Olet pyörinyt mielessäni jo pian vuoden päivät. Kuten varmaan muistat, kättelit Linnan juhlissa presidentti Sauli Niinistön ja tohtori Jenni Haukion kahdesti.