Koulu | Hallitus perääntyi osittain muutoksista, jotka se halusi tehdä tärkeään lakiin – OAJ:ssa huokaistiin helpotuksesta
OAJ:n mukaan hallituksen muutokset olisivat vesittäneet koko lain.
OAJ:n mukaan hallituksen muutokset olisivat vesittäneet koko lain.
Puukotus tapahtui 9. syyskuuta Kastellin koulun ja Oulun yliopistollisen sairaalan läheisyydessä. Uhri oli alle 18-vuotias ulkomaalaistaustainen poika.
Yli miljoona euroa ansainneista vähennystä sai viime vuonna yli 65 prosenttia. Osuus on verottajan tietokantojen mukaan ennätyksellisen suuri.
Ruotsin prinsessa Birgitta on kuollut 87-vuotiaana, Ruotsin kuningashuone kertoo.
Kantelu liittyi Pekkarisen toimintaan helsinkiläisellä raitiovaunupysäkillä marraskuussa. Pekkarinen kertoi puuttuneensa tilanteeseen, jossa äiti löi itkevää lasta pysäkillä.
Valtiovetoinen teollisuuspolitiikka on tehnyt EU:ssa paluun, ja Suomen on sopeuduttava siihen, kansliapäällikkö Timo Jaatinen sanoo.
Kerrostaloissa ei ole takkoja ja säilytystilat ovat pienet. Sanna Raunila on silti onnistunut varautumaan hyvin mahdollisiin yhteiskunnan häiriötilanteisiin.
Suomalaisten maanpuolustustahto on pysynyt korkealla. Vain yksi prosentti suomalaisista katsoo Venäjän parantavan Suomen turvallisuutta.
Helmareilla on aihetta juhlaan, kun EM-kisapaikka varmistui tiistaina.
Hallitus oli jo valmis hyväksymään EU:ssa valmistelussa olevan niin kutsutun CSAM-asetuksen, kunnes eduskunta puuttui peliin.
Opposition mukaan presidentin poikkeustilajulistus oli laiton yritys välttää rikostutkimuksia, jotka koskevat häntä ja hänen perhettään.
Kahden osittain vastakkaisen mielenosoituksen samanaikainen järjestäminen Töölöntorilla ei ole Helsingin poliisin mielestä mahdollista.
Uutistoimiston mukaan Saksan ulkoministeri mainitsi tapauksesta Brysselissä pidetyssä Naton kokouksessa.
EQ:n toimitusjohtajana toiminut Mikko Koskimies jätti tehtävänsä lokakuun lopulla vakavan sairauden johdosta. Hän kuoli alle kolme viikkoa myöhemmin.
Kiurun mukaan hallitus on ”erittäin epäkorrektilla” tavalla tuonut eduskuntaan esityksiä myöhässä. Hallituksen ei sovi nyt pyrkiä vaikuttamaan eduskunnan aikatauluihin, hän sanoo.
Finnveran ja Teollisuussijoituksen yhteistyötä on tarkoitus tiivistää.
Onko talosi ja pihasi kuorrutettu jouluvaloilla? Etsimme pääkaupunkiseudulla sijaitsevaa kotia, joka valaisee kauas ja ilahduttaa.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kriisipäivystys saapui uimahallille tarjoamaan keskusteluapua.