Viikon eläin | Kummallinen ilmiö palasi: Kanadan miekkavalaat alkoivat taas käyttää ”lohihattuja”
Miekkavalaat asettivat lohia päähänsä 80-luvulla. Nyt ne tekevät sitä taas.
Miekkavalaat asettivat lohia päähänsä 80-luvulla. Nyt ne tekevät sitä taas.
Elpymispaketin virheistä pitää ottaa opiksi. Porsaanreiät varojen seurannassa ja tuloksellisuuden mittaamisessa on tukittava.
Noin 2 500 Isisin taistelijaa tekee iskuja aavikon piilopaikoistaan käsin Syyriassa ja Irakissa. Nyt he yrittävät vapauttaa vankeja leireiltä ja vankiloista.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan töiden jakaminen on myös sisällöllisesti ongelmallinen ehdotus.
Laadukkaan varhaiskasvatuksen vaatima välineistö ja materiaali eivät yksinkertaisesti mahdu liian pieniin tiloihin.
Tuomioistuinlaitos on ajautunut kestämättömään tilanteeseen, kun korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus tekivät samasta laintulkinta-asiasta vastakkaiset ennakkopäätökset ja käräjä- ja hovioikeudet kiistävät korkeimman oikeuden tulkinnan.
Leskeksi jäänyt vanhempani on tilanteessa, jossa hänen uuden puolisonsa keski-ikäiset lapset eivät hyväksy häntä.
Qatar sulki suurlähetystönsä Syyrian Damaskoksessa vuoden 2011 heinäkuussa, kun sisällissodaksi äitynyt hallinnon vastainen liikehdintä oli alkuvaiheessaan.
Syyrialaiskapinallisten johtaja Abu Muhammad al-Julani on tavannut pääkaupunki Damaskoksessa vierailulla olleen YK:n Syyrian erikoislähettilään Geir Pedersenin.
Järjestö arvioi, että pitkälle toistasataa toimittajaa on surmattu sodan aikana Gazassa, Länsirannalla ja Libanonissa.