Kirja-arvio | Mikkoloiden ja Khemirien tarina monikulttuurisesta Ruotsista kertoo myös Suomen todellisuudesta
Jonas Hassen Khemiri on armoitettu kertoja, jonka parissa omaelämäkerrallinen tiiliskivikään ei paina.
Jonas Hassen Khemiri on armoitettu kertoja, jonka parissa omaelämäkerrallinen tiiliskivikään ei paina.
Tuoreet tutkimukset nostavat jälleen esille Ozempicin ja harvinaisen silmäsairauden mahdollisen yhteyden. Fimean mukaan ei ole syytä huoleen.
Ville Kallisella ja Petra Puhakaisella on elämässään läheisiä ihmisiä, mutta he kokevat silti yksinäisyyttä. Nyt he kertovat, miltä yksinäisyys tuntuu.
Tua Forsström on ensimmäinen Suomen kansalainen, josta tuli Ruotsin akatemian jäsen. Hän kertoo HBL:lle, että taustalla on terveydellisiä ja jaksamiseen liittyviä syitä.
Esa-Pekka Salonen levytti teoksiaan ja konsertoi Radion sinfoniaorkesterin kanssa.
Kysyimme lukijoiden suosikkilautapeliä pelattavaksi joulun pyhinä. Katso videolta vastausten kärkikolmikko ja kolme vähemmän tunnettua pelivinkkiä.
Orpon mukaan itäraja pysyy kiinni niin pitkään kuin venäläisten kanssa ei löydy ”yhteisymmärrystä”.
Pysähtyykö kukaan ajattelemaan sitä, miten syrjiminen oikeasti vaikuttaa meihin tummaihoisiin?
Useita kuoli ja yli 200 loukkaantui, kun mies ajoi väkijoukkoon Magdeburgin joulutorilla Saksassa perjantai-iltana. Helsingin Sanomat selvitti, kuinka tapahtumat etenivät.
HJK:n ex-käskijä valmentaa ensi kaudella Ruotsin Superettanissa.
Poliisi aloitti Ahvenanmaalla tutkinnan sen jälkeen, kun ruotsalaissivusto houkutteli suomalaispariskunnan ansaan. Vaikka ketään ei ole tuomittu, paljastus on aiheuttanut suoranaista lynkkausmielialaa.
Jarkko Ruutu kertoo nykyisestä työstään.