Kolumni | Vakavasti otettavia sääennusteita on pian luvassa yli kahdeksi viikoksi
Säätä ennustava tekoäly Gencast saattaa pelastaa lomien suunnittelun – ja ihmishenkiä.
Säätä ennustava tekoäly Gencast saattaa pelastaa lomien suunnittelun – ja ihmishenkiä.
Ankkurin teknisellä tutkinnalla pyritään varmistamaan se, että se kuuluu Eagle S -säiliöalukselle.
Valituksessa oli kyse hallituksen ilmastotoimien riittävyydestä.
Joukkotappelussa hajosi ravintolan omaisuutta.
Torstainen räntä muuttuu perjantaina lumeksi. Viikonlopuksi on luvassa erittäin huono ajokeli, eikä Suomenlahdellakaan ole kiva risteilysää.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
On mahdollista, että henkilö on lyhyiden siirtymisten aikana tartuttanut tuhkarokkoa, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Vaskivuoren lukiolainen sai elämänsä pääosan Vaskivuoren lukion musikaalissa. HS seurasi musikaalin viimeistä kenraaliharjoitusta juuri ennen ensi-iltaa.
Ruben Amorim remontoi Manchester Unitedia kovalla kädellä. Marcus Rashfordin pitkä ura seurassa on tulossa päätökseen.
Los Angelesissa riehuvat maastopalot ovat ajaneet yli 100 000 ihmistä pois kodeistaan.
Pelkkä väläytys sotilasvoiman mahdollisesta käyttämisestä Nato-liittolaista vastaan on raju ja poliittisesti varsin hajottava, kirjoittaa HS:n politiikan toimittaja Elina Kervinen.
Kaikki työntekijät ja koulutukset siirtyvät helmikuun alusta.
Trumpin haaveillessa Grönlannin ostamisesta vuonna 2019, pääministeri Frederiksen totesi ajatuksen olevan absurdi. Osa tanskalaisista toivoo, että vastaus olisi nyt sama.
Ulkopoliittisen instituutin tutkija Jyri Lavikainen arvelee, että Trumpin puheet uusien alueiden haalimisesta Yhdysvalloille voivat kääntyä vielä Venäjää vastaan. Kremlin tiedottajan Dmitri Peskovin mielestä Eurooppa on vastannut Trumpille ”arasti”.
Vielä 2000-luvun alussa Suomessa hukkui vuosittain noin 200 ihmistä.
Hallitus valmistelee käännytyslakina tunnetun rajaturvallisuuslain voimassaolon jatkamista.