Torit | Historiallinen tori Helsingin Punavuoressa pannaan uusiksi
1890-luvulta asti kauppapaikkana olleen Fredrikintorin vuodet ovat olleet vaihtelevia, ja eläväiseksi tarkoitettu alue on usein vain tyhjä ja tuulinen aukio.
1890-luvulta asti kauppapaikkana olleen Fredrikintorin vuodet ovat olleet vaihtelevia, ja eläväiseksi tarkoitettu alue on usein vain tyhjä ja tuulinen aukio.
Nuorten Leijonien jatkoaikamaali lipsahti MM-välierässä hieman helposti Ruotsin maaliin. Siitä alkoi kohu.
Suomalaiset pääsivät pisteiden makuun Chicagossa.
Sdp on edelleen johdossa, vaikka kokoomus kirii kannatuksessa.
Uutuuspodcasteissa seikkaillaan myös Kauko-Aasiassa, pimeässä verkossa ja kiekkokabineteissa.
Arktisen alueen merkitys suurvaltojen kilpailun pelilautana kasvaa. ”Trump haluaa lähettää viestin myös Venäjälle ja Kiinalle”.
Presidentti tapaa pääministeri Melonin ja paavi Franciscuksen.
Ajokeli muuttuu huonoksi lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Republikaanit käyttivät tekaistua tarinaa yrityksessään saattaa Biden virkasyytteeseen.
Nykyisen presidentin Joe Bidenin sekä elossa olevien entisten presidenttien odotetaan osallistuvan valtiollisiin hautajaisiin Washingtonissa.
Viisi ammattilaista valitsi yhden tehokkaan liikkeen, joka kruunaa niin aloittelevan treenaajan kuin kokeneen konkarinkin treeniohjelman. Nämä viisi liikettä aktivoivat erityisesti jalkojen lihaksia, mutta kehittävät myös tasapainoa ja kehon liikkuvuutta.
Viisi miestä on kuukausien ajan valmistautunut väittelyyn. Nyt miehet kohtaavat vastustajansa, jotka ovat sanavalmiita amerikkalaisia yliopisto-opiskelijoita. Suomen joukkue ei ole tavallisimmasta päästä: he ovat vankeja.
Rotalla on käytössään koko karvoituksen ja ihon tuntoaisti.
San Franciscossa asuva ammattijärjestäjä Anu Puisto näkee arjessaan amerikkalaisten ja suomalaisten kotien erot. Asiakkailla on kaikkea – paitsi aikaa tavaroidensa hallintaan.
Filippiineiltä Suomeen adoptoitu Abigail Byskata tähtää jääkiekkoilijana korkealle.
Joulun pojat viettivät aika erikoisesti istumalla aattoiltana elokuvissa ja makaamalla joulupäivän aurinkorannalla
Myöhästymisien takia tyttäreni on myöhästynyt lukion kokeista, oppitunneilta ja lisäksi häneltä ovat jääneet useat treenit väliin.
Itävallassa radikaalioikeisto saattaa nousta valtaan ensi kertaa sitten toisen maailmansodan. Hallitusneuvotteluita johtaa Venäjä-mielinen Herbert Kickl.
Maailma ei muutu paremmaksi vain siten, että aletaan odottaa hyviä asioita. Yhtä selvää on, etteivät hyvät asiat synny itsestään.
Kiinteistörahastojen riskin luokittelu on mielipuolista, kirjoittaa HS Vision toimittaja Alex af Heurlin.
Sähköauton perusvuosihuollossa ei käytännössä edes huolleta mitään vaan tehdään erilaisia tarkistuksia.
Pyytäisin jättämään lintujen ruoat laudoille, joista ne löytävät varmemmin oikeisiin suihin.