Paavo Arhinmäki harkitsee ehdokkuutta - näin hän määrittelee Palloliiton puheenjohtajuuden vaatimukset: ”Pitää olla vahva jalkapallotausta”
Kansanedustaja Paavo Arhinmäki ei ole ilmoittanut asettuvansa ehdolle Palloliiton puheenjohtajaksi.
Jos Paavo Arhinmäki lähtee mukaan puheenjohtajakilpailuun, hän pyrkii samaan kuin urheiluministerinä.
Hän haluaa satsaukset pois rakenteista ja ruohonjuuritasolle mahdollisimman paljon resursseja.
Arhinmäki toivoo, että huippupelaajien lisäksi kasvatettaisiin myös huippukatsojia, jotta jalkapallokulttuuri vahvistuisi.
- Aidosti pohdin asiaa edelleen. Olen tavannut ihmisiä, ja ollaan käyty läpi asioita myös [Palloliiton] työryhmässä olevien ihmisten kanssa, Paavo Arhinmäki sanoo.