Kohu Aku Louhimiehen ympärillä jatkuu - Yle: Myös Paula Vesala ja Marketta Tikkanen puhuvat kokemuksistaan
Tuntemattomassa sotilaassa näytelleet Paula Vesala ja Marketta Tikkanen ovat julkaisseet tiedotteen, jossa kommentoivat Louhimiehen metodeja. Aku Louhimiehen ohjausmetodit ovat olleet yksi kevään suurimmista puheenaiheista. Kohu alkoi, kun muun muassa Pamela Tola, Matleena Kuusniemi ja Pihla Viitala kertoivat Louhimiehen alistavasta ja nöyryyttävästä ohjaustyylistä. Viikonloppuna Louhimies kertoi Ilta-Sanomille, että Ylen juttu oli täynnä asiavirheitä.
Yle kommentoi tuoreeltaan ohjaajan väitteitä ja myös kahdeksan Ylen haastattelussa aiemmin kokemuksistaan kertonutta naisnäyttelijää kertoivat tiedotteessa pysyvänsä lausuntojensa takana. Tiedotteen olivat allekirjoittaneet Tolan, Kuusniemen ja Viitalan lisäksi Manuela Bosco, Jessica Grabowsky, Lotta Lehtikari, Saija Lentonen ja Rebecca Viitala.