World News in Finnish
Июль
2019

Новости за 29.07.2019

Iltalehti.fi 

Dramaattinen video: hirvi kompastui poliisiauton eteen vasa kintereillään USA:ssa – jupakasta selvittiin säikähdyksellä

Poliisiauto ehti nipin napin pysähtymään ennen kolaria. Alaskan poliisin kojelautakameraan tallentui hurja läheltä piti -tilanne, kun hirvi ja tämän pienokainen ylittivät autotietä. Poliisi ehti painaa autostaan jarrut pohjaan, kun emo kompuroi ja kaatui tiellä juostessaan. Samassa rytäkässä myös vasa kaatui, ja lähti kirmaamaan eri suuntaan kuin emonsa. Tarina sai onnellisen lopun, sillä vasa lähti emonsa perään, eikä kumpikaan hirvi tai sivulliset loukkaantuneet tilanteessa.

Maaseudun Tulevaisuus 

SDP ja vihreät vahvistuivat maaseudulla

Keskusta on edelleen ykköspuolue haja-asutusalueilla ja maatalousalueilla, mutta on menettänyt merkittävästi kannatusosuuttaan sekä etumatkaansa suhteessa muihin puolueisiin.