Pääkirjoitus: Euroopan unionia yhteen sitova liima tarttui myös irti pyristelevien brittien käsiin
EU-kansalaisille on ehkä lopulta kirkastunut, mitä sisämarkkinat pohjimmiltaan tarkoittavat.
EU-kansalaisille on ehkä lopulta kirkastunut, mitä sisämarkkinat pohjimmiltaan tarkoittavat.
Komissiolta odotetaan vastausta noin kolmen viikon kuluessa.
Jan Zelezny (vas.) ja Seppo Räty paiskasivat kättä vuonna 1992 Lahden eliittikisoissa.
Veikkausliigan haastajasarjassa KPV löi RoPSin.
Trumpia syytetään Ukrainan presidentin painostamisesta oman vaalikampanjansa edistämiseksi. HS kokosi vastaukset tapauksen herättämiin kysymyksiin.
Samu Haber on huippusuositun Sunrise Avenue -yhtyeen keulahahmo – ja se näkyy myös miehen pankkitilillä.
Dinamo kukisti helsinkiläisvieraat maalein 5–0.
Karri Kiven luotsaama Ilves on viiden ottelun jälkeen nollassa pisteessä.
Vegaaninen pulled pork pääsi hodarin väliin. Vegaanisten hot dogien täyte syntyi banaaninkuorista, ja kyytipojaksi väliin pääsi myös coleslaw-salaatti ja kuivattu sivulirouhe. Koemaistajaraati hyväsyi ”pulled porkin” onnistuneena – joskin chiliä oli lipsahtanut hieman liikaa. Alkuperäisen reseptin löydät The Stingy Vegan -sivustolta.
Sarjan toinen käsikirjoittaja ja näyttelijä Tommi Korpela kertoi yleisösuosion tulleen lopulta tekijöille yllätyksenä.
Teemu Pulkkinen nosti kauden maalimääränsä jo kuuteen.
Teemu Pukin Norwich City jäi heti jyrän alle.
Aleksi Rautiainen ratkaisi mestaruuden supervuorossa.
Manchester City suoritti historiallisen hyvän kasvojenpesun.
Amanda Harmiko on nähty monissa tosi-tv-ohjelmissa.
Intialla olisi mahdollisuus nousta eläinsuojelun suurvallaksi. – Kansakunnan suuruutta ja edistyneisyyttä voi arvioida siellä vallitsevasta tavasta kohdella eläimiä, Mahatma Gandhi aikoinaan sanoi. Gandhin omalla kansakunnalla, intialaisilla, on yleisen kasvissyönnin ansiosta potentiaalia nousta eläinten hyvinvoinnin maailmanlaajuiseksi esitaistelijaksi. Jo vuonna 1960 Intiassa säädettiin laki, jolla pyrittiin suojelemaan eläimiä julmalta kohtelulta. Maan luonnonsuojelulait kuuluvat maailman tiukimpiin. Читать дальше...
Hirvi ja karhu juoksivat kohti Fredrikin autoa. Fredrik Källström ajoi Ruotsin Jamtlandissa kalastusreissulta kotiinsa aiemmin keväällä. Källströmin autoa kohti juoksi ensin hirvi, jonka mies kuvasi talteen. Vain muutamaa hetkeä myöhemmin perässä tulikin yllättäen karhu. Lähde: Storyful
Arto Laatikainen lähti isoista ovista ulos.
Rocksteadyn Arkham-trilogia on kerännyt paljon ylistystä.
Sc Bernin otteluissa on tunnelmaa.
Presidentti Trumpin mukaan pakotteet ovat ”kovempia kuin koskaan”.
Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd) haluaa kehittää työpaikkoja - myös eduskuntaa - lapsiystävällisemmiksi.
Otsonikerroksen elvyttäminen on historiallisen yhteistyön aikaansaannos. Pikavoittoja ei kuitenkaan ole luvassa.
Michelle Murphy-Kaulanen pohtii muuttuvaa olemustaan Instagram-päivityksessään.
Kimi Räikkönen jäi kauas aika-ajon viimeisestä vaiheesta.