Merivoimat valmiudessa: Tässä on Suomen pääase Ahvenanmaan puolustamiseksi
Miinalaiva Hämeenmaa kuvattuna joulukuussa 2018.
Miinalaiva Hämeenmaa kuvattuna joulukuussa 2018.
Eva Urevc (oikealla) juhli viime keväänä Anamarija Lampicin kanssa MM-mitalia.
Siemennesteallergiassa nainen herkistyy miehen siemennesteen valkuaisaineelle, ei siittiöille.
"Näyttää siltä, että päiväkoti-ikäinen lapsi toi taudin perhepiiriin", Suomela sanoo.
Muslimifoorumi pitää lakiehdotusta islamofobisena ja Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvosto arvelee lain rikkovan Euroopan ihmisoikeussopimusta.
Anni Keisala matkaa Pekingiin Suomen ykkösmaalivahtina. Tampereen Ilveksen pelaaja on unelmoinut pitkään olympiakullasta.
Münchenissä toimivien syyttäjien päätös tehtiin torstaina julkaistun laajan raportin jälkimainingeissa. Raportissa todettiin, että jopa 235 ihmistä, joista 173 oli pappeja, olisivat syyllistyneet lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
Sunnuntaina aluevaalien tulosillassa Suomelalla on tuuraaja, josta tiedotetaan myöhemmin.
Luonnontilaan tulisi jättää kaikkiaan 50 prosenttia maapallon pinta-alasta, kirjoittaa Tilastokeskuksen asiantuntija Jukka Hoffren blogissaan.
Joka viides Euroopassa joulukuussa rekisteröity uusi henkilöauto oli täyssähköauto.
Uudessa kiinalaishotellissa voi yöpyä tiikerin seurassa. Nantongin kaupungissa Kiinan itärannikolla valmistui uusi hotellikonsepti, jossa asiakas voi majoittua elävän tiikerin seurassa. Vain paksu panssarilasi erottaa majoittujan elävästä tiikeristä Sendi Tribe Treehouse -hotellin neljässä uudessa ”luolahuoneessa”.
Meat Loaf teki pitkän uran muusikkona.
Isän kuoleman jälkeen Anisimovalla on ollut vaikeita vuosia, mutta paluu on alkanut.
Ylityökiellolla painostetaan UPM:ää hakemaan aidosti kompromissia neuvottelutuloksen aikaansaamiseksi, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo.
Mari Eder oli perjantaina 13:s.
Helsingin pörssissä vaihdetuimpien listan osakkeista syvimmässä laskussa olivat Konecranes ja Cargotec.
Teinityttö saa koronarokotuksen autokaistalla Pretoriassa Etelä-Afrikassa.
Eduskunta hyväksyi 23.6.2021 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen, jonka tarkoituksena on vastata tulevaisuuden haasteisiin ja varmistaa, että meille kaikille on tarjolla riittävät ja oikea-aikaiset sote-palvelut. Tulevilla sote-alueilla on suuri vastuu siitä, kuinka laadukkaita palveluita pystytään tuottamaan. Niitä ei voi tuottaa ilman sitoutunutta ja motivoitunutta henkilöstöä. Tässä piilee yksi suurimmista haasteista, joka voi estää uudistuksen hyötyjen toteutumisen....
Ahtausalan työehtosopimus on katkolla tammikuun lopussa.
Palkankorotusten lisäksi neuvotteluissa avoinna on myös muita työehtoihin liittyviä kysymyksiä, sanoo AKT:n puheenjohtaja.
Muun muassa nämä viinit mahtuivat viiden myydyimmän viinin listalle omissa kategorioissaan.
Johan Garpenlöv valmentaa Tre Kronoria olympialaisissa.
Myllyn Paras valmistaa pakastettuja leipomotuotteita ja myllytuotteita.
Orpo ehdotti jo olemassa olevaa sote-työryhmää torstain suorassa lähetyksessä. Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson kovistelee kokoomuksen puheenjohtajaa Petteri Orpoa kovin sanoin hoitajamitoituksesta ja muista kokoomuksen sote-toimista. Hän muun muassa tarttui Orpon torstai-iltana Ylen vaalitentissä esittämään ajatukseen perustaa kriisiryhmä sosiaali- ja terveydenhuollon työvoimapulan ratkaisemiseksi. – Kovin tiiviisti kokoomuslaiset eivät ole tainneet tätä aihepiiriä seurata... Читать дальше...