YK:n ihmisoikeusvaltuutettu kehotti Georgian hallitusta vetämään takaisin kiistellyn lakiehdotuksen.
Harri Säteri pelasi vahvan pelin Suomen maalilla.
Tutkimusryhmän mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun villieläimen on nähty hoitavan haavaa lääkekasvilla.
Suomalainen juniorikiekkoilu on perässä huippumaita oikeastaan jokaisella osa-alueella, kirjoittaa Teemu Suvinen.
Karhu Basket kukisti tiukassa kamppailussa Seagullsin ja vei Korisliigan välieräsarjan seitsemänteen peliin.
Jos kansanedustaja ei itse halua erota, koko valiokunta voidaan asettaa uudelleen. Näin toimittiin viime kaudella, kun Ano Turtiainen haluttiin pois puolustusvaliokunnasta.